Syksyn kynttilä uutuuksia + Arvonta

Syksy ja kynttilät, ne kuuluvat yhteen. Mikä ihana tunnelman luoja kynttilän lepattava liekki onkaan. Pidän tuoksukynttilöistä, mutta olen myös tietyille tuoksuille herkkä, niinpä saankin olla aina tarkkana minkälaisia tuoksuja ostan. 

Partyliten Signature-tuoksuista löytyi pari mielenkiintoista tuoksua joita halusin testailla. 3-sydänkynttilämaljoista kokeilin puhdas pellava ja kuutamo tuoksuja. Näistä kahdesta suosikiksi nousi puhdas pellava, erittäin raikas ja puhdas tuoksu. Kuutamo on tuoksuna hieman pehmeämpi ja täyteläisempi, hyvä sekin, eikä ollenkaan liian voimakas. Kun näitä kahta maljaa polttaa samaan aikaan, niin kuutamo tuoksu tuo kivasti täyteläisyyttä puhtaaseen pellavaan. 

Maljat ovat kauniita ja kuulin Katariinalta, jolta tuoksut ostin, että maljaa voi käyttää kynttilän polttamisen jälkeen elintarvikekäytössä. Hienoa, että maljan pystyy järkevästi uusiokäyttää. Etiketti on helposti irrotettavissa ja näin maljasta saakin halutessaan helposti simppeliin tyyliinkin sopivan. Itse ajattelin pitää ainakin aluksi nuo etiketit ja poistan ne sitten, jos kyllästyn niihin. Kynttilän kaunis kansi toimii myös kynttilänsammuttimena. 





Sitten ilouutiseen! Sain arvottavaksi teille yhden 3-sydänkynttilämaljan (tuoksuna puhdas pellava). Laitan linkit tähän Katariinan Partylite-sivulle ja Facebook-sivustolle, sieltä voi helposti katsella mitä muita ihanuuksia on tarjolla ja mitä tuoksuja sieltä löytyy. Vinkkinä, että siellä on välillä myös todella hyviä tarjouksia.

ARVONTA 

Partylite 3-sydänmaljakynttilä

Kommentti-Yksi arpa

Liity Lumikallio-blogin lukijaksi sivupalkista-Kaksi arpaa

Liity blogin lukijaksi ja tykkää Lumikalliosta Facebookissa-Kolme arpaa

Kommentoi monellako arvalla osallistut ja muistathan jättää myös yhteystietosi.

Arvonta päättyy 9.10.2016

Onnea kaikille arvontaan!

Arvonta on päättynyt.

Terveisin Outi


46 kommenttia

  1. Onpa kaunis tuote!
    Kahdella mukana :)

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti olen mukana ja kahdella arvalla.
    Pellavan tuoksuista purkkikynttilästä olen haaveillut koko alkusyksyn.

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukana �� Ihanat kynttilät! Kynttilöiden suurkuluttajan unelma. @jonskuliina

    VastaaPoista
  4. Ihana kunttilä! Mukana kolmella arvalla! :)

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kauniita kynttilöitä! Olen yhdellä mukana :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Näyttää kauniilta! Mukana yhdellä :)
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  7. Yhdellä arvalla mukana :)
    Anneli
    4nneli(at)outlook.com

    VastaaPoista
  8. - Ihanan näkösiä! Kynttilät on <3. Mie oon kahdella mukana :). farragoblogi@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdella arvalla mukana �� Ihana kynttilä!
      Johanna.kiviaho@hotmail.com

      Poista
  9. Lämmittävä.Kaunis.Yksi arpa.
    -marjatta-

    VastaaPoista
  10. Mukana yhdellä arvalla. :) sannawashere@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kolmella arvalla mukana! <3
    kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Ehdottomasti kolmella arvalla mukana. Olen vähän Partyliteä vastaan kalliiden hintojen vuoksi, kerta kynttilöitä saa tavarataloistakin huomattavasti halvemmalla. Meillä, kun poltellaan kynttilöitä valtavasti, niin en kovin paljon raaski niistä maksaa. Kauniitahan nuokin ovat ja pellava kuulostaa kivalta tuoksulta. :) (koivikonkatveessa@gmail.com)

    VastaaPoista
  13. Onpa nätti! Kolmella arvalla mukaan ihanaan arvontaan. :)

    hippohiiri(at) gmail.com

    VastaaPoista
  14. Ihanassa purkissa ! Partyliten kynttilät on kyllä ihania, joskin toki omaan budjettiin jopa hieman hintavia - mutta kaikilla kynttiläkutsuilla on niin kiva käydä :-)
    Yhdellä arvalla mukana.
    (jasubloggaa@gmail.com)

    VastaaPoista
  15. Ihania tuotteita. Kolmella arvalla mukaan arvontaan. texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Oih, Partylten tutteet ovat ihania ♥ Kolmella arvalla mukana :)
    maicunblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Ihana palkinto! :)

    Kolmella mukana.

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  18. Rakastan kynttilöitä! <3 Kolmella arvalla mukaan arvontaan!

    jelena.nieminen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Ihana arvonta!:) Kynttilät sopivat pimenevään syksyyn.:)

    1 arpa, kiitos!:) irmeli.nieminen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukana yhdellä arvalla ihanassa arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  21. Mukana kahdella arvalla!
    Ihana kynttilä!😍

    VastaaPoista
  22. Partyliten tuotteet on kyllä niin mahtavia! :-) mukana kahdella arvalla.
    noraemilia . seppala ( at ) hotmail . com

    VastaaPoista
  23. Kolmella mukana, seuraan FBssa, instassa ja bloglovinin kautta.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Mukana kolmella arvalla!

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Kahdella arvalla mukana havittelemassa ihania tuoksuja!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Upeat kuvat ja kaunis kynttilä!<3 Ilman muuta olen kahdella arvalla mukana.:)

    VastaaPoista
  27. Ihanat kynttilät. Kolmella arvalla mukana :) elina_lainio@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Onpa kauniit! Mukana yhdellä arvalla. sonja.patana (at) gmail.com

    VastaaPoista
  29. Mukana!
    Olisko nyt sitten kaksi arpaa, koska seuraan facebookissa? :)
    Sanna / SOblogit Kipot pinossa

    VastaaPoista
  30. Tuoksuna puhdas pellava kuulostaa mielenkiintoiselta.
    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  31. Tulin vastavierailulle ja ai että näyttääpä kivalta tämä sun blogi. Ihanat kuvat, sitä pidän ite tärkeänä! ;) Ja olispa kiva voittaa tuo kynttilä, mä tykkään tuoksukynttilöistä. Kolmella arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
  32. Yhteystiedot unohtui, eli nea.martikainen@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Harmi ettei instasta arpaa ��
    Nyt siis yhdellä arvontaan

    Hyvän yön toivotuksin
    Heppulix

    VastaaPoista
  34. Kahdella arvalla mukana! Ihanan tunnelmallista syksyä. :)
    minkamaaria@suomi24.fi

    VastaaPoista
  35. Mukana arvalla!! :) elina_jokitalo(at)luukku.com

    VastaaPoista
  36. Ihania kynttilöitä! Kaikilla kolmella arvalla mukana :D

    VastaaPoista
  37. Kolmella mukaan :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Kahdella arvalla mukana 😊

    VastaaPoista
  39. Mukana. Yksi arpa.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  40. Yhdellä mukaan :) kipa89@windowslive.com

    VastaaPoista
  41. Yhdellä arvalla mukaan. Partylite.tuotteet on ihania. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Kolme arpaa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  43. 3 arpaa ihanaan arvontaan :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista