Keittiön ikkunoista näkyvä talvinen huurteinen maisema on aivan epätodellisen kaunis. Meidän ruokailutilaa ympäröivät ikkunat "päästävät" eri vuodenajat osaksi sisustusta. Talvinen kuulas maisema on ehkä oma suosikkini kaikista neljästä, vaikka toki oma viehätyksensä on muissakin vuodenajoissa.
Haaveilin hetki sitten tarjoiluvaunusta, missä voisi säilyttää pulloja ja drinkkilaseja, mutta koska vuoden alussa päätin harkitsevani ostamista yhä tarkemmin, toteutin idean vanhan perintösenkin päälle. Pyöreä metallitarjotin on toiminut milloin minkäkin alustana, nyt se saa toimia alustana pulloille ja drinkkilaseille. Kauniita pulloja on turha piilotella kaapissa, ne toimivat hauskana sisustuselementtinä ollessaan näkyvillä.
Saimme töistä lahjaksi Kankureiden meille suunnittelemat pellavapyyhkeet, eikö olekin kauniit? Pellavapyyhkeet vain paranevat käytössä, niissä on loistava imukyky ja ne kuivuvat nopeasti, kaunis rouhea ulkonäkö on tietenkin plussaa.
Talvisin terveisin
Outi