Sitruunakakku (gluteeniton)

Koko kevään on tehnyt mieli sitruunakakkua ja vihdoin testasin ohjetta minkä olen joskus 
kirjoittanut ylös, en muista miltä sivustolta alkuperäinen ohje on peräisin. Tein kakusta 
version joka on gluteeniton ja ilman valkoista sokeria. Pidin kovasti raikkaasta mausta ja 
taikinassa käytetty luonnonjogurtti tekee kakusta mielestäni sopivan kostean. Koivusokerilla 
on kätevä korvata tavallinen sokeri, sitä käytetään samassa suhteessa kuin valkoista sokeria 
ja maussa ei mielestäni ole juuri mitään eroa, hampaat ja kroppa kiittävät. :)


Sitruunakakku 
(gluteeniton)

3 valkuaista
3 keltuaista
2,5 dl koivusokeria
2,5 dl luonnonjogurttia
2,5 dl perunajauhoja
5 dl gluteenittomia jauhoja
1 sitruunan kuori (luomu)
1.5 tl vaniljajauhetta (luomu)
2,5 dl rypsiöljyä

- vatkaa valkuaiset vaahdoksi
- sekoita keltuaiset, sokeri ja luonnonjogurtti,
lisää seos vaahdon joukkoon
- sekoita jauhot keskenään ja lisää taikinaan
- pese sitruuna hyvin ja raasta kuori
- sekoita öljyn kanssa raastettu sitruunan kuori ja vaniljajauhe,
lisää öljyseos lopuksi taikinaan ja sekoita
- kaada taikina voideltuun (käytin rypsiöljyä) vuokaan ja 
paista 180 asteessa noin 35-40min.
- koristele halutessa tomusokerilla ja sitruunamelissan lehdillä



6 kommenttia

  1. Ojj, kiitos paljon reseptistä! Raikkaan oloinen, vai kuvako sen tekee!

    Kaikkea ihanaa ja aurinkoista viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä. :) Tosi raikkaalta tämä maistuu, hyvä jos näyttääkin. :D Aurinkoa sinullekkin, kiitos kommentista. <3

      Poista
  2. Heippa Outi :) Mistäs ostelet näitä erikoisempia raaka-aineita Seinäjoelta? Saako ihan peruskaupoista? On tässä hetken aikaa kiinnostanut alkaa kokeilemaan raakakakkuja ja muita eri vaihtoehtoja normileivontaan nähden, mutta kun ei ole ollut aikaa metsästää raaka-aineita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Elina, :) Prismasta ja Cittarista löytyy aika hyvin. Urtekramin vaniljajauhetta en ole löytänyt niistä, sitä olen tilannut Hyvinvoinnin Tavaratalosta. Itseänikin ärsyttää etsimällä etsiä raaka-aineita, niinpä teen yleensä niitä mihin löytyy helposti ainekset. Noissa suurimmissa kaupoissa on koko ajan valikoimat laajentuneet superfoodeissa ja luomussa. Päivölän cittarissa en ole käynyt, siitä en tiedä. Ja jos piipahdat joskus Keskisellä, niin siellä oli ihan mahtava valikoima Urtekramin tuotteita mm. Gluteeniton luomu kaurahiutale, ihan parasta. Yllätyin valikoimasta! Toivottavasti tästä on vähän apua. Kiva kun piipahdit blogissani. <3

      Poista
  3. Tätä täytyy kokeilla, on niin mehevän näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kokeile ihmeessä, on raikas ja vie makeannälän. :) Kivaa päivää! <3

      Poista