Puutarhassa









Kuinkas sitten kävikään kukkakaupassa, valkoinen oli värikoodi. No se unohtui sitten kuitenkin,
kun tartuin noihin ihaniin tähtisilmiin. Sekoan aina hakiessani kesäkukkia, sinne jonnekkin 
unohtuu värikoodit, että kaikki olisi ihanan valkoista ja tyylikästä ja selkeää. Se vain ei
ole minun kesäkukka juttuni sitten ilmeisesti, valkoiset marketat tarttui kuitenkin mukaan. :)

Olen haahuillut koko aamupäivän tuolla puutarhassa ja vähän kuvaillut. Meidän talon edessä
on tuollainen säänpieksemä valkoinen puupenkki. Jossakin vaiheessa ajattelin, että sitä pitäisi
kunnostaa, mutta ehkä se on ihan hyvä noin vähän kulahtaneena. Nyt se omenapuu kukkii 
meilläkin, en muista koska siinä olisi ollut noin paljon kukkia. Talonpojan pioni on myös nyt 
kukassa, kyllä meitä nyt hellitään. Mahtavaa viikonloppua! <3

Blogissa on meneillään arvonta, osallistua voit tästä linkistä:

Täältä voit kurkistella muiden kukkailottelua: 


22 kommenttia

  1. Onpa teillä nättiä. Omenapuut ovat tosiaan olleet tänä vuonna ennennäkemättömän upeita. Pieni väriläiskä tekee vaan hyvää kokonaisuudelle, samoin kuin Shabby Chic -penkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Riitta, :) se on totta, että väri tosiaan piristää kokonaisuutta ja jotenkin tuon penkin henki vaatiikin vähän rähjäisyyttä. :D Kiva kun kävit. <3

      Poista
  2. hihii, Ihanalta nayttää <3
    ..minulla ei koskaan pysy suunnitelmat hallussa, kun menen kukkakauppaan...olen jo oppinut, että menen ilman ajatusta ja katson kotona miten kävi tälläkertaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt minäkin sen opin, että turha suunnitella kukkien kanssa mitään, antaa mennä vaan fiiliksen mukaan. :D Kiva kun piipahdit. <3

      Poista
  3. Tähtisilmä hurmasi sinutkin!? -) Minunkaan ei juuri kannata tehdä suunnitelmia mitä ostan kun lhden puutarhalle...-) Kuolanpioni on hiukasen minulla jäljessä mutta avannee kukkansa ensi viikolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo jotenkin tuollaiset päivänkakkaramaiset (kauhea sana..:D) kukat nyt kiinnosti. Tähtisilmä on ihana! Kuolanpioniko tuo on, hyvä tietää, meillä on aina puhuttu talonpojan pionista. :D Kiva kun kävit. <3

      Poista
  4. Kauniita kuvia. Itsekin intouduin eilen muutaman kukkakuvan nappaamaan. On kesä vain ihanaa aikaa :) Iloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. :) Hienoja kuvia olikin sinulla siellä. Kesä on kyllä niin kiva. Iloa sunnuntaihin sinnekkin ja kiva kun kävit. <3

      Poista
  5. Kaunista aikaa! Kivat nuo harmaat ruukut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ulkona on niin paljon ihailtavaa. Kiitos, itsekkin pidän noista ruukuista. :) Kiva kun piipahdit. <3

      Poista
  6. Kyllä nyt eletään niin ihanaa aikaa, kun luonto antaa parastaan. Ja kesäkukatkin ovat vielä loistossaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tästä pitää nyt nauttia kaikilla aisteilla. :) Kiva kun piipahdit. <3

      Poista
  7. Oli kyllä uskomattoman kauniit omenapuun kukinnot, meillä ne tipahtivat pois jo viikon puolivälissä. Jos omppusato on verrannollinen kukkien määrään, voi olla että niiden hyötykäyttämiseksi tarvitaan tuttujen ja vähän vieraampienkin apua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti sato on hyvä tänä vuonna, se tietää omppupiirakkaa joka päivä. ;) Kiva kun piipahdit. <3

      Poista
  8. Upeita kesäisiä kuvia ja kauniita kesäkukkavalintoja! Ihanasti kukkivat myös omppu ja pioni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hensku. :) Nyt kukkii niin, että välillä ei tiedä mihin katsoisi. :D Kiva kun piipahdit. <3

      Poista
  9. Upeita kuvia <3 Me kanssa käytiin Närpiössä kasvihuoneella ja kyllä meinasi niin lähteä käsistä tämä kesäkukkatouhu.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia, hih sitä on siis ilmassa muillakin. Kasvihuoneilla ei taatusti homma pysy hanskassa, autokin jää pieneksi..aina pitäisi mennä pakettiautolla. :D Kiva kun piipahdit. <3

      Poista
  10. Onpas ihania kuvia ja kauniita kukkia! :) Pitäisi varmaan tällä viikolla vihdoinkin raahattua vaikka Agriin tai Honkkariin ja hommata terassille vähän kaunistusta :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Kukilla saa kyllä ihmeitä aikaan. Välillä sitä vain totaalisesti sekoaa kukkaostoksilla, eikä enää tiedä mitä tulikaan ostamaan. ;D Kiva kun kävit. <3

      Poista
  11. Hah, mulle käy ihan samalla tavalla kukkakaupassa!:D Lähden ostamaan valkoisia ja tulen monivärisen kimpun tai värikkäiden kesäkukkien kanssa kaupasta.:) Noo, ainahan sitä voi suunnitella, joskus ehkä sitten onnistuu suunnitelmassa pysyminenkin!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niitä värejä vaan pysty vastustamaan, varsinkaan kesäkukissa. :D Ja eipä se nyt niin haittaakkaan. Kiva kun kävit. <3

      Poista