Tutustuimme viime viikolla SObloggaajien kanssa Juhlapalvelu Ekoon, Seinäjoen keskustassa sijaitsevassa liikkeessä ekologisuus näkyy esimerkiksi siten, että valikoimassa vältetään mahdollisimman paljon tuotteita joissa on käytetty muovia. Myytävät ja vuokrattavat tuotteet ovat pääsääntöisesti lasia, paperia, puuta tai keramiikkaa. Myös myymälän sisustuksessa näkyy ekologisuus, myymäläkalusteet on itse tehtyjä tai kierrätettyjä.
Juhlapalvelu Ekosta voit vuokrata juhliin kaiken tarvittavan mm. astiat 120 hengelle, palveluun kuuluu myös juhlasuunnittelu. Myymälästä löytyy askartelutarvikkeita, juhla-, lahja- ja sisustustuotteita, sekä kukkia ja kasveja. Viherkasvit näkyvät nyt sisustuksessa isosti, niitä olikin myymälässä kivasti esillä. Taisi useammalla bloggaajalla ollakin kotiin viemisinä jotakin vihreää, niin myös itselläni. :)
Hauskoja erilaisia ideoita maljakoiksi.
Paperipussukat toimivat kivasti suojaruukkuina kasveille.
Viherkasveilla voi helposti piristää sisustusta.
Kuka voi vastustaa macaron-leivoksia, en minä ainakaan. :)
Sain mukaan kuvissa näkyvän kukkakimpun, eikö ole upea väri neilikoissa?
Lumikallio blogin uusimpia päivityksiä voit helposti seurata Facebookissa.
Näyttää oikein viihtyisältä paikalta!
VastaaPoistaIhastuin noihin lamppumaljakoihin<3
Eikö olekin ihanat lamppumaljakot. 😊 Vaikka mitä ideaa sai kyllä juhliin ja sisustamiseen. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne. ❤
PoistaEikö vaan, ihana idea ja tosi kivoja tuotteita. ☺ Hyvää uutta viikkoa Satu. ❤
VastaaPoista