Alkakoon uusi vuosi postauksella kirpparilöydöistä, olen nimittäin niin fiiliksissä noista Arabian Koralli kulhoista jotka löysin. Tuo väri on aivan ihana, mikä se nyt onkaan..pehmeä beige, nude, lämmin beige tai jotain muuta sellaista. Kaikki haaleat ruskean ja harmaan sävyt kiinnostavat kovasti, ja ne tuntuvat olevan tällä hetkellä nousussa sisustuksen trendeissä.
Täällä pakkaset paukkuvat ja ulkona on niin kaunista, että ihan silmiä hivelee. Kodinhoitohuoneessa on ruuhkahuippu yleensä tähän aikaan vuodesta, kun kaikki koirat makaavat mielummin siellä (kylki kyljessä) kuin ulkona pakkasessa. Mennäkkö pötköttämään sinne rivin jatkoksi vai kuskatakko kaikki petivaatteet ulos..hmm.
-Outi-
Löydät Lumikallio blogin myös Facebookista.
Olin siis syksyllä (taas) etuajassa tulevan trendin suhteen, kun sisustin olkkarimme pehmeällä beigellä. ;D Minulle on käynyt useasti niin, että kun päätän vaihtaa sisustuksessa värin johonkin tiettyyn, niin sitähän ei sitten löydy mistään! Ja, kun lopulta löydän suht haluamani sävyiset tekstiilit, niin johan väriä alkaa löytymään kaikesta. Lime oli kaikista hankalin. Lopulta toisistaan tietämättä niin äiti oli ostanut minulle kaitaliinan, anoppi neljä tablettia ja minä toiset neljä tablettia ja nämä kaikki oli samaa sarjaa! Ylimääräisistä tableteista sain liinat pienempien lipastojen päälle. Ei mennyt kauaa, niin kyllä me äiskän ja anopin kanssa naurettiin, kuinka limeen aloimme törmäämään ihan joka liikkeessä. :,D Myös ainakin aniliinin pinkin ja turkoosin kanssa on käynyt samanlailla. :P
VastaaPoistaOi kuulostaa hyvältä tuo pehmeä beige olkkarissa, oot ihan selvästi ollut aikaa edellä. :D Joskus kyllä tuntuu, että jos on joku tietty juttu mielessä, niin sitä ei varmasti löydy..mulla on nyt keraamiset mukit hakusessa, eikä meinaa löytyä millään..just sellaisia oikeanlaisia. :D Mukavia pakkaspäiviä! <3
PoistaJuu ja samalla saa täydellisen korvahuollon/putsauksen, sekä mahtavan tuuhean karvapeitteen myös itselle..hih! Petivaatteet tuli kyllä mukavan raikkaaksi ulkona. Kivoja pakkaspäiviä sinne! <3
VastaaPoistaOnpa muuten täydellisen kauniin väriset nuo Arabian astiat. Ihana löytö. <3
VastaaPoistaSydämellistä loppiaisviikonloppua <3
Ihastuin myös ensin tuohon väriin ja sitten huomasin, että nuohan on oikein kelpo kulhot muutenkin. :) Kiitos sitä samaa. <3
PoistaUpeat löydöt ootkin tehnyt! :)
VastaaPoistaPakkasella on kaunista ja olisihan sitä kiva vain katella ison ikkunan takaa takan, viltin ja villasukkien lämmössä, mut ku sinne pihalle pitää mennäkin niin ei kiva. :(
Ihanaa alkanutta vuotta! ❤
Totta, pakkasella parasta on viltti, villasukat ja takkatuli vielä tuohon listaan, eipä sitä muuta tarvi. Ihan ripset huurussa on kyllä saanut viedä koiria. :D Hyvää uutta vuotta myös sinne. <3
Poista