Meidän takaterassi on oikein rauhan tyyssija. Tonttimme rajoittuu puisto-
alueeseen, seurana siis todellakin on vain lintujen laulua ja sinne tänne
loikkivia oravia. Jostain kuuluu trampoliinin tasainen narina ja lasten
ilon kiljahduksia. Joskus ei kuulu mitään, ei yhtään mitään muuta kuin
lehtien havinaa. Kaikki minut tuntevat tietävät, että minussa asuu pienen
pieni (välillä vähän vähemmän pieni) erakko. Nautin olla toisinaan yksin,
miettiä ja pohtia maailman ihmeellisyyksiä. Tuo terassi on oikein oiva
paikka siihen, jos kelit vain sallii. Illan tullen, kun kaikki jo nukkuu,
voi vaihtaa kahvin viiniin ja miettiä vielä syvällisempiä. Eikö ole muuten
aika hauskat nuo kelluvat neilikat maljakossa?
Ei kommentteja