Onnesta, kevyesti

Mitkä ne asiat ovat jotka tuovat onnea ja tekevät onnelliseksi? Voiko olla niin, 
että on onnellinen vaikka ei kaikki asiat olisikaan hyvin? Mielestäni voi. 
Jos odottaa täydellistä tilannetta, että ystävyys- ja perhesuhteet, työasiat ja
terveysasiat ym. ovat täydellisessä balanssissa, onnea todella saa odottaa. 
Sellaiseen tilanteeseen en itse ole vielä ainakaan päässyt. Aina on jokin asia 
mikä huolestuttaa ja ei ole hyvin, mutta silti tunnen itseni onnelliseksi.

Itselleni ne ovat ne pienet asiat (klisee, kyllä, mutta totta). Ehkä sitä on oikeassa 
suunnassa, jos kiinnittää huomiota ympärillä oleviin ja tapahtuviin pieniin iloihin 
mistä voi itselleen sen onnellisuuden rakentaa. Olen yrittänyt aina katsoa maailmaa 
lapsen silmin, se ei tarkoita sitä, että pitää olla lapsellinen. Jos suhtautuu asioihin 
avoimesti, innokkaasti ja positiivisesti pääsee mielestäni tavallaan helpommalla. 
Silloin ei vaadi niin paljon, ei tarvitse elämää suurempia tapahtumia ja asioita 
ollakseen onnellinen. 

No tästä aiheesta voisi kirjoittaa romaanin ja pohtia asiaa monesta näkökulmasta, 
mutta lyhyestä virsi kaunis. Ei tehdä tästä liian monimutkaista, ei kukaan kuitenkaan 
voi toiselle sanoa mistä toisen onni ja onnellisuus koostuu, kaikki me ollaan niin 
erilaisia.



3 kommenttia

  1. Ihana teksti ja tuo, että katsoo maailmaa lapsen silmin on neuvo ihan parhaimmasta päästä :) Pienet, arkiset asiat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, kiva kun piipahdit ja kommentoit. Tule taas. <3

      Poista
  2. Mä olen ehkä siirtynyt onnenetsimisestä tyytyväisyyden ja hyväksymisen etsintään/harjoittamiseen. Saattaa toki olla samoja asioita...

    Olisi kiva saada sinut mukaan elokuun #Listahaasteeseen :)

    Kivempi blogi

    VastaaPoista