Lumikallio mukaan SOblogeihin


Eilisessä postauksessa vinkkasinkin toukokuun kivoista uutisista, nyt niistä saa virallisesti kirjoittaa. Lumikallio sai kunnian liittyä SOblogien iloiseen joukkoon. SOblogit on joukko eteläpohjalaisia lifestyle- ja vapaa-aikablogeja, jotka julkaisevat postauksiaan SOblogit-nimen alla. Nimi tulee sanoista South Ostrobothnia eli Etelä-Pohjanmaa. Soblogien postauksia pääsee helpoiten lukemaan tykkäämällä Soblogien Facebook sivusta.


Aivan mahtavaa päästä mukaan tähän iloiseen ja taitavaan joukkoon. Toivotan erittäin tervetulleeksi kaikki uudet lukijat Lumikallion matkaan. Tämän blogin taival alkoi tammikuussa 2015 ja ensimmäisen vuoden jälkeen blogin pitäminen herätti tällaisia mietteitä. Linkissä on koostetta myös ensimmäisen vuoden postatuimmista aiheista ja luetuimmista postauksista. Mietteet ovat edelleen hyvin samankaltaisia, kamera on vaihtunut uuteen ja sillä kovasti harjoitellaan kuvaamista. Toivottovasti pystyn sillä tavoin tuottamaan blogiini entistä laadukkaampaa materiaalia. Innokkaana odotan ensimmäistä tapaamista muiden SObloggaajien kanssa, siitä kuulette varmasti sitten täälläkin.

Vinkkinä vielä, että blogissa on meneillään kiva arvonta, siihen voit osallistua tästä linkistä:



6 kommenttia

  1. Onnea! En tiennytkää, että oot etelä-pohjanmaalta. ;) Vaikka ootpas postauksiini vinkkailut siihen malliin, että tuttuja seutuja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä vain tuttuja seutuja ja jotenkin tunnuit heti niin "tutulta", kun eksyin blogiisi. <3 <3

      Poista